11.9.2019

Sadonkorjuuporinaa

Tiistaina 9.9. järjestimme "sadonkorjuuporinan" Juhannuskylän koulussa. Illan tarkoituksena oli keskustella työssä jaksamisen edistämisestä sekä ideoida tulevien käsityömessujen ohjelmaa sadonkorjuuteemaisista herkuista nauttien.



Paikallisyhdistyksemme jäsen Minna Hankala-Vuorinen on Tekstiiliopettajaliiton puheenjohtaja, joten ilta alkoi liiton kuulumisilla. Keskustelua syntyi liiton nimenvaihdosaloitteesta, joka on keväisen ylimääräisen liittokokouksen jälkeen uudelleen asialistalla ja menossa äänestykseen tulevassa syksyn liittokokouksessa. Monen mielipide oli, että nimenvaihdoksen kanssa ei tulisi pitää turhaa kiirettä, mikä oli keväisessä liittokokouksessakin merkittävä tekijä äänestystulokselle, jossa hallituksen esitys nimenmuutoksesta kaatui.




Liiton ja oppiaineen nykytilaan liittyen ajatuksia vaihdettiin myös aina keskustelua herättävästä aiheesta yhteinen käsityö. Vaikka tähän liittyvistä haasteista puhutaan usein, eri käsityölajien opettajien välinen yhteistyö vaikutti sujuvan monen koulun arjessa mukavasti. Varapuheejohtajamme Tarja Latikka-Tennilä esitteli aiheeseen liittyen inspiroivaa kuvamateriaalia Etelä-Hervannan koulun monimateriaalisista käsityöprojekteista.

Illan varsinaisesta teemasta työssäjaksamisesta keskustelua oli kutsuttu vetämään vuorovaikutuskouluttajaksi opiskellut, rehtorin virasta eläkkeelle siirtynyt käsityönopettaja (KM) Marketta Kannisto. Vaikka käsityössä on oppiaineena omat haasteensa, ovat opettajan työn yleiset haasteet monesti kuitenkin niitä, jotka työtämme ainakin peruskouluissa silti ensisijaisesti kuormittavat. Työyhteisön tuki ja avoimuus, töistä irtautumisen taito sekä hyvän vuorovaikutuksen ilmapiirin luominen opetusryhmiin nousivat keskustelussa avainasioiksi työssä jaksamisen edistäjinä. 


Marketta korosti vuorovakutustaitojen merkitystä.


Muiden aiheiden pitäessä porinaa yllä ei messuideoinnissa tällä kertaa päästy kovin pitkälle. Pirta- ja lautanauhoja, tietokoneavusteisia kangaspuita sekä jotain pientä messuvieraiden kotiinviemiseksi sopivaa on suunnitteilla osastomme aktiviteeteiksi. Muina ideoina esille nousivat tulitikkuaskiin tai pahville tehty miniatyyrikudos, loimilankoihin pujotettujen pillien avulla toteutettu helpotettu kudonta sekä luonnonmateriaalien kuten oksan hankojen tai kivien ympärille toteutetut kudokset.



Seuraava messuideointiporina pidetään keskiviikkona 9.10.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti