10.12.2017

80-vuotisjuhlat Näsilinnassa




Lokakuun 28. päivänä reippaan kokoinen joukko jäseniämme kokoontui ravintola Von Nottbeckiin Näsilinnaan juhlistamaan Tampereen Seudun Tekstiiliopettajat ry:n 80-vuotista historiaa. Suurin osa vieraista oli sonnustautunut toinen toistaan upeampaan kansallispukuun kunnioittamaan sekä yhdistyksemme juhlavuotta että 100-vuotiasta Suomea.





Juhlanillan aluksi meitä viihdytti vuoden nuori pelimanni Arvid Lunden isänsä Olli-Pekan säestyksellä soittaen sekä perinteisiä että uudempia kansanmusiikkisävelmiä.





Puheenjohtaja lausumien tervehdyssanojen sekä pienen historiakatsauksen jälkeen Eila Hanhinen kertoi muistojaan käsityönopettajanuraltaan 1970-luvulta aina 2000-luvulle saakka.





Juhlaillallisen lomassa kuulimme Raija Varhin alustuksen suomalaisista kansallispuvuista ja jokainen erilaiseen kansallispukuun pukeutunut juhlavieras kertoi hieman omasta puvustaan.









Juhlavieraamme ja kunniajäsenemme opetusneuvos Kaisu Ruuskanen, joka myös on tänä vuonna viettänyt 80-vuotissyntymäpäiviään, kiitteli juhlan järjestäjiä mukavasta tilaisuudesta ja toivotti yhdistykselle ja sen jäsenille menestystä ja voimia tuleville vuosikymmenille.

Kuvaajana juhlissamme toimi Juha Lintula.




14.6.2017

Kesäretkellä Satakunnassa





Kesän ensimmäisellä viikolla hurautimme kolmentoista naisen porukalla tilausbussilla Satakuntaan päiväksi retkeilemään. Nokka aluksi kohti Noormarkkua ja Villa Maireaa, Alvar ja Aino Aallon suunnittelemaa taidemesenaatti ja kulttuurivaikuttaja Maire Gullichsenin ja hänen miehensä Harryn edustuskotia. Taloa hallinnoi säätiö ja se on vieläkin osittain suvun käytössä, joten sisällä on kuvauskielto ja yläkerran tilat ainoastaan yksityiskäytössä.




Opastetun kierroksen jälkeen kiertelimme talon ulkopuolella. Se on rakennettu vuonna 1939 edustusasunnoksi ja seisoo keskellä mäntymetsää harjanteen päällä. Talo on suunniteltu suurine ikkunoineen siten, että luonto pääsee ikään kuin osaksi kokonaisuutta. Olohuoneen iso ikkunaseinä on kokonaan avattavissa, mutta kuulemma avattu vain muutaman kerran, koska operaatio on kohtuullisen vaivalloinen.


Kuva: creativehouses.tumblr.com

Villa Mairean sisäpihalla 

Noormarkun Klubilla

Lounastettuamme Noormarkun Klubilla suuntasimme matkamme Kokemäelle ja museo Kukkilintuun,  jota ylläpitää entinen työterveyshoitaja Marja Siura. Museo on täynnä hänen karjalaislähtöisen sukunsa jäämistöä huonekaluista ja sisustusesineistä käsityöihin. Käsityöt ovat sukuun kuuluneen käsityönopettaja Aino Ollilan peruja. Aino Ollila toimi aikoinaan opettajana käsityönopettajaseminaarissa ja kirjoitti useita käsityöoppaitakin, kuten legendaariset Vohvelitöitä, Karjalan kirjonta ja Etupistokirjonta.


Aino Ollila
(huomaa pöydällä hänen Helsingin käsityönopettajaseminaarin merkkinsä)

Käspaikkoja Kukkilinnussa
(käspaikkojen toisesta päästä käännetty nurja puoli näkuviin)

Emil Cadercreutzin museossa ehdimme pikaisesti vai juoda iltapäiväkahvit, koska kiiruhdimme jo viimeiseen kohteeseemme, Harjavallassa sijaitsevaan Ompelijan museokotiin. Sinne on eläkkeellä oleva käsityönopettaja Leena Salminen kerännyt monenmoisia vanhoja käsitöitä sekä muuta vanhaa esineistöä. Osa käsitöistä on omaa tekoa, osa kirpputoreilta hankittuja ja osa lahjoituksena saatuja.


Vanhoja tekstiilejä Ompelijan museokodissa

Ompelijan museokodissa on myös lukuisa määrä vanhoja silitysrautoja


Ompelijan museokoti Kokemäenjoen rannalla Harjavallassa

Olipa taas mukava reissu mukavassa seurassa ja mitä parhaimmassa säässä!


Alla vielä käsityövinkki: Villa Maireassa tallusteltiin tällaisilla trikookuteesta virkatuilla tossuilla.





14.5.2017

E-tekstiilejä Sääksjärven koululla 27.4.



Yhdistys järjesti jäsenilleen tilaisuuden tutustua elektroniikkaa ja tekstiiliä yhdistävän käsityön tekemiseen.


Hakkarin koulun käsityönopettaja Päivi Heinonen kertoi e-tekstiilien valmistamisesta ja mahdollisuuksista. Tämän jälkeen alkoi innokas töiden valmistaminen.



Elektroniikkatuotteet oli tilattu Step-systemsiltä. Virta saadaan litteästä nappiparistosta, jonka kotelo ommellaan kiinni työhön. Sähköä johtavalla langalla yhdistetään ledit patterikotelon ja kytkimen kanssa kytkentäkaavion mukaan. Jos ei noudata täysin kytkentäkaaviota, ei virta kulje, eivätkä lamput syty. Tarkkaa työtä siis! Sähköä johtavan langan päät eivät saa risteillä työn sisällä, ne on syytä katkaista päätellessä lyhyiksi ja varmistaa kynsilakkatipalla, etteivät langan päät rispaannu käytössä. Kytkimiä oli tarjolla erilaisia: painikekytkimiä, liukukytkimiä sekä työn suuntaa kääntämällä kytkeytyviä. Oli myös mahdollista toteuttaa valojen kytkentä neppari- tai tarrakiinnityksen yhteyteen. 


Valtaosa valmisti käsivarteen laitettavan heijastin-led-valon.
Tässä valmistuneita töitä:








Ilta oli jäsenistön keskuudessa suosittu, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet mukaan.

Mukaan illan tunnelmaan pääset katsomalla tämän i Movie videon. :)



19.4.2017

Suunnittele meille lapaset!






Muistathan yhdistyksemme lapasten neulemallikilpailun!
Minkälaiset lapaset kuvaavat hyvin Tampereen seudun käsityönopettajan osaamista?
Suunnittele yhdistyksellemme nimikkolapaset!

Lähetä ehdotuksesi kuvana 21.5. mennessä
(kuva voi olla piirros - sen ei tarvise olla valokuva valmiista lapasista).
Hallituksen raati valitsee kolmet lapaset, jotka suunnittelijat neulovat.
Näistä kolmesta lapasparista valitaan kilpailun voittajalapaset.
Voittaja julkaistaan 5.9. 

Suunnittelukilpailun säännöt ja tarkemmat tiedot löytyvät täältä: Neulesuunnittelukilpailu



Pj:n neulomat Kainuun kukkalapaset

13.4.2017

Makramé - vuoden käsityömenetelmä







Taidon ja käsityön teemaviikon kunniaksi järjestimme makramé-pajan Pala Caféssa Finlaysonilla tiistaina 11.4.. Paikalla oli kivasti oman yhdistyksemme väkeä isommilla ja pienemmillä lapsilla höystettynä.




Teimme parin tunnin aikana satoja kaksoistasosolmuja ja pujotimme nyöreihin kymmeniä helmiä.
Oikeassa reunassa olevien avaimenperien ohje löytyy täältä ja kaksoistasosolmun ohje täältä.



Nyörin lisäksi solmeiluun sopii hyvin vaikkapa moppilanka ja paperilanka,
ohuemmilla materiaaleilla solmiessa yllä olevan ohjeen materiaalimääriä voi vähentää.


.

Uusi toimintavuosi 2017



Vuoden 2017 toimintakausi on lähtenyt mukavasti käyntiin. Vuosikokous pidettiin Werstaalla 14.2.. Hallituskokoonpanossa tapahtui pieni muutos, kun hallitustoiminnasta pois jääneen Terhin tilalle saimme taloudenhoitajaksi Saija Luiron.



Johanna haastattelee Annariikka Qvistiä


Kokouksen helmi oli tamperelaisen tekstiilisuunnittelija ja kuvittaja Annariikka Qvistin haastattelu ja tuote-esittely. Hän valmistaa mm. uniikkeja virkattuja nukkeja ja omaperäisiä kuvakortteja.

Virkattujen nukkejen koristeita Annariikka metsästää kirppareilta. Paperiteoksiensa väripinnat hän maalaa ensin guassiväreillä, käsittelee pinnan viilumaisen näköiseksi ja skannaa sitten kuvankäsittelyä varten. Lisää Annariikan tuotannosta löydät hänen kotisivuiltaan.

Annariikka Qvistin paperituotteita voi ostaa mm. netistä Weecosista ja Madebysta sekä Kehräsaaresta Ateljeekadun myymälästä.


Annariikka Qvistin virkkaama Soturiprinsessa-nukke

Annariikka Qvist - Karuselli (kevään uusia kortteja)


Annariikka Qvist - Ompelijatar, pöytäkoriste


Annariikka Qvist - Juhlavieraat -postikortti.