11.9.2019

Sadonkorjuuporinaa

Tiistaina 9.9. järjestimme "sadonkorjuuporinan" Juhannuskylän koulussa. Illan tarkoituksena oli keskustella työssä jaksamisen edistämisestä sekä ideoida tulevien käsityömessujen ohjelmaa sadonkorjuuteemaisista herkuista nauttien.



Paikallisyhdistyksemme jäsen Minna Hankala-Vuorinen on Tekstiiliopettajaliiton puheenjohtaja, joten ilta alkoi liiton kuulumisilla. Keskustelua syntyi liiton nimenvaihdosaloitteesta, joka on keväisen ylimääräisen liittokokouksen jälkeen uudelleen asialistalla ja menossa äänestykseen tulevassa syksyn liittokokouksessa. Monen mielipide oli, että nimenvaihdoksen kanssa ei tulisi pitää turhaa kiirettä, mikä oli keväisessä liittokokouksessakin merkittävä tekijä äänestystulokselle, jossa hallituksen esitys nimenmuutoksesta kaatui.




Liiton ja oppiaineen nykytilaan liittyen ajatuksia vaihdettiin myös aina keskustelua herättävästä aiheesta yhteinen käsityö. Vaikka tähän liittyvistä haasteista puhutaan usein, eri käsityölajien opettajien välinen yhteistyö vaikutti sujuvan monen koulun arjessa mukavasti. Varapuheejohtajamme Tarja Latikka-Tennilä esitteli aiheeseen liittyen inspiroivaa kuvamateriaalia Etelä-Hervannan koulun monimateriaalisista käsityöprojekteista.

Illan varsinaisesta teemasta työssäjaksamisesta keskustelua oli kutsuttu vetämään vuorovaikutuskouluttajaksi opiskellut, rehtorin virasta eläkkeelle siirtynyt käsityönopettaja (KM) Marketta Kannisto. Vaikka käsityössä on oppiaineena omat haasteensa, ovat opettajan työn yleiset haasteet monesti kuitenkin niitä, jotka työtämme ainakin peruskouluissa silti ensisijaisesti kuormittavat. Työyhteisön tuki ja avoimuus, töistä irtautumisen taito sekä hyvän vuorovaikutuksen ilmapiirin luominen opetusryhmiin nousivat keskustelussa avainasioiksi työssä jaksamisen edistäjinä. 


Marketta korosti vuorovakutustaitojen merkitystä.


Muiden aiheiden pitäessä porinaa yllä ei messuideoinnissa tällä kertaa päästy kovin pitkälle. Pirta- ja lautanauhoja, tietokoneavusteisia kangaspuita sekä jotain pientä messuvieraiden kotiinviemiseksi sopivaa on suunnitteilla osastomme aktiviteeteiksi. Muina ideoina esille nousivat tulitikkuaskiin tai pahville tehty miniatyyrikudos, loimilankoihin pujotettujen pillien avulla toteutettu helpotettu kudonta sekä luonnonmateriaalien kuten oksan hankojen tai kivien ympärille toteutetut kudokset.



Seuraava messuideointiporina pidetään keskiviikkona 9.10.

7.9.2019

Kesäretki Länsi-Teiskoon

Elokuun ensimmäisenä päivänä lähdimme kesäretkelle Länsi-Teiskoon. Ensimmäinen vierailukohteemme oli Matti Järvenpään Rautapuisto. Rautapuisto on kansainvälisesti tunnustettu suomalaisen ITE-taiteen kokonaisteos.

Matti toivotti meidät tervetulleeksi kutsumalla meidät luonnon temppeliin Iivarin kuusen oksien suojaan.

Ennen varsinaista Rautapuistoa Matti esitteli meille kokoelmiaan ja hienoja teoksiaan.

Tämän teoksen Matti on omistanut Alma-mummon muistolle. Matin isä kaatui sodassa, ja mummo huolehti Matista äidin mentyä uudelleen naimisiin. Mummon letut olivat parhaita lettuja, mitä Matti koskaan on syönyt.

Matin pannuhuone oli jännittävä paikka. Tuulen puhaltaessa pannuhuoneesta kuuluu jännittävä kalina.

Rautapuisto ja Matin valmistama Järvenpään suvun vaakuna.

Maitotilojen muistolle. Ennen seudulla oli näin monta maitotilaa, mutta nyt jäljellä on vain yksi.
Paula katsoo luomutelevisiota, jonka katsomiseen Matti on hankkinut virallisen luvan.
Rautapuiston jälkeen nautimme lounaan Frantsilan Kehäkukassa ja tutustuimme Marianne Karhumaan Työtilaan. Mariannen mielenkiintoisen esittelyn jälkeen siirryimme Pölkkylään.


Pölkkylässä nautimme kahvit ja huvilan omistaja Heikki Björkbom kertoi meille huvilan tarinan. Hän kuuli kuvaamataidonopettajaltaan Paula Kiviseltä, että Rosenlewin omistama huvila Pispalassa on jäämässä rakennettavan rantatien alle. Heikki Björkbom osti nuorena miehenä Birger Federlyn ja Lars Sonkin arkkitehtitoimiston suunnitteleman huvilan itselleen ja siirsi sen Länsi-Teiskoon. Hän on kunnostanut huvilan omin käsin, purkanut alkuperäiset kaakeliuunit ja valmistanut puuttuvat kaakelit itse pienellä kaakelitehtaalla. Hän on hankkinut takaisin osan huvilan alkuperäisistä kalusteista ja sisustanut huvilan ajan hengen mukaisesti.

Talon isäntä kertoi yksityiskohtaisesti työstään huvilan entisen loiston palauttajana.


Kotimatkalla pysähdyimme Ylöjärven Suklaatilalla.

1.9.2019

Kuluneen kesäkauden tapahtumia

Koulujen uusi syyslukukausi on jo hyvässä vauhdissa, mutta kesän viimeinen kuukausi elokuu jäi taakse vasta tänä viikonloppuna. Kesällä tuli varmasti itse kunkin tehtyä kaikenlaista, mistä on hyvä ammentaa energiaa ja inspiraatiota tulevaan kauteen. Tampereen Seudun Tekstiiliopettajat järjestivät kesän aikana kolme tapahtumaa jäsenistölleen.

Kesäkuussa pieni käsityönopettajien matkaseurue lähti käsityömatkalle Tarttoon Viroon. Kaunis kaupunki oli osalle matkailijoista uusi tuttavuus ja sen luoma vaikutelma positiivinen. Majoitus oli varattu viihtyisällä joenrantapaikalla sijaitsevasta hotellista. Matkan ohjelmaan kuului keskiaikaiset markkinat sekä ostosten tekoa. Markkinoiden lisäksi kaupungissa oli samaan aikaan myös muuta oheisohjelmaa, mm. vanhoja autoja ja veneparaati. Itse markkinat olivat yllättävän isot ja myynnissä oli virolaisia tuotteita laidasta laitaan, mm. monenlaista syötävää ja paljon käsitöitä. Ostoksia tehtiin markkinoiden lisäksi kangas- ja lankakaupoissa sekä kirpputoreilla. Matka oli kaiken kaikkiaan antoisa ja tunnelma todella mukava.

Kesän päätapahtuma oli elokuun ensimmäisenä torstaina järjestetty lähimatkailureissu Länsi-Teiskoon. Kesäretki oli oikein onnistunut, ja siitä on tulossa oma postauksensa tuota pikaa.

Myöhemmin elokuussa koulujen jo alettua kävimme eräänä keskiviikkoiltana ostosretkellä Akaassa. Ohjelmassa oli visiitti Toika-myymälään sekä Tekstiilipalveluun. Toikalla saimme yrityksen toimitusjohtaja Jukka Yrjölältä mielenkiintoisen katsauksen perheyrityksen historiaan, joka ulottuu aina 1890-luvulle asti. Monelle osallistujalle myymälässä esillä olleiden tietokoneohjauksella toimivien kangaspuiden kokeilu oli uusi kokemus, ja myymälän laaja valikoima kuteita ja lankoja houkutteli tekemään ostoksia paitsi koululle myös omia projekteja varten. Tekstiilipalvelussa kankaiden määrä oli valtava, ja hyllyjen tutkimiseen sai kukin kulumaan hyvän tovin. Hypistelyn myötä kouluille saatiinkin illan päätteeksi tilattua kiinnostavia värejä ja hauskoja printtejä kangasvaraston täydennykseksi. Niistä on oppilaiden kanssa mukava kehitellä projekteja tänä uutena lukuvuonna!