24.4.2012

Porinat 17.4. Moision koululla

Tuttuun, perinteiseen tapaan tekstiiliopettajat porisivat asian ja oppiaineksen äärellä. Tänä keväänä kevätporinat pidettiin Moision koululla, Ylöjärvellä. Sää oli kirpeän ja viimaisen lokakuinen, mutta sisätiloihin tultua mieli oitis valaistui. Kiitos, Kirsi ja Inna sekä Miia, emännöinnistä!


Aluksi puheenjohtajamme Johanna toivotteli tervetulleeksi ja kertoili lyhyesti laivaseminaarikuulumiset. Porinan kätevyysosiossa värkättiin vanhasta uutta. Syyspäiviltä oli jäänyt runsaasti tähteeksi erilaista sälää korujen tekemiseen tai tuunaamiseen. Siitäpä sitten vain hommiin:

Aikansa pöytää ympäri kuljettuaan porukka alkoi saada inspiraation hännästä kiinni ja upeita aikaansaannoksia syntyikin:





Ja sitten juotiin kahvit. Emännille kiitos jälleen kerran niin herkullisista houkutuksista!

(PS: Täällä on nyt puikoissa ihan tuore Bloggerin käyttäjä, Tiinap, jolla on ollut mutka poikineen matkassa. Nyt esim. en osaa ottaa tuota alleviivausta pois, joten suokeepa anteeks.) (mää korjasin sen, u-alleviivaus oli varmaan kuvista johtuen painautunut päälle. t. Miia)

10.4.2012

Taito-viikko 10.-14.4

Taito -viikolla 10.-14.4. tapahtuu. Esimerkiksi käsityökeskukset järjestävät avoimia pajoja, joissa pääsee tekemään tilkkumattoa vanhan kengänkorkotekniikan mukaan. Täytyy tunnustaa, että en ole kuullutkaan moisesta, mutta näyttää kiinnostavalta. Saiskohan ittestään sen verran irti, että käpsehtelisi Verkarantaan keskiviikkona testailemaan. Muiden keskusten pajat ynnä muut Taito-viikon tapahtumat täältä.

7-9 -vuotiaiden huopalintuja
Taito-viikon aivan ehdottoman suositeltava käyntikohde on Rullassa vielä 22.4 asti oleva Näpsän "Ilma, lento, keveys" -näyttely, josta yllä oleva kuvakin. Mielettömän hienoja töitä ja loistava esimerkki siitä, miten teemojen kautta saa enemmän irti. Myös monimateriaalisuus ja monitekniikkaisuus (onkohan tollasta sanaa?) viehätti itseäni. Hymyn huulille saivat esimerkiksi nämä 9-10 -vuotiaiden keijut. Ihan loistava lähestymistapa keijuihin. Grrrrl!






Rullan superpäivä on Taitojen nimpparina lauantaina. Silloin kootaan Lempivaatenäyttelyä ja vietetään Design-päivää. Onkos se muuten niin, että tamperelainen sanos että tairon päivä?

Vaikka Taito-viikko onkin Taito ry:n lanseeraama tapahtuma, sitä vietetään toki esimerkiksi peruskoulujen käsityötunneilla. Tunnelmaan voi virittäytyä myös kuuntelemalla mitä aiheesta jutustellaan ihka uudessa Taitoradiossa. (vai rariossa??)

Mitähän taironnäytettä sitä ite tälle viikolle keksisi...kesken on laukku ja suunnitelmissa paitaa, mekkoa, legginsejä, liivi, toinen laukku.....

Ensi viikolla tehrään on sitten kaikkien tairoille käyttöä, kun ti 17.4 tehdään kierrätysmatskuista koruja ja koristeita porinoissa. Yritän muistaa kameran matkaan niin saadaan tänne jotain meiränkin tekemiä näytille.