31.3.2022

 31.3.2022 

            Kokoontuminen Tampereen taidemuseossa

 Aloitimme tämän kevään tapaamiset tutustumalla huikeaan näyttelyyn virkattuja veistoksia.  Meitä opasti teosten äärellä teosten tekijä kuvanveistäjä Liisa Hietanen. Hän kuvaa kotikuntansa Hämeenkyrön asukkaita virkatuissa ja neulotuissa teoksissaan, joita hän kutsuu kyläläisiksi.





Museovierailijat erottuivat aidonnäköisistä ja kokoisista veistoksista koronalta suojaavien maskien ansiosta.


12.8.2020

Toiveikkaasti syyskauteen koronakevään jälkeen


Kuten moni muukin taho, yhdistyksemme on kevään koronaepidemian myötä elänyt hiljaiseloa. Kevätkaudelle suunnitelluista tapahtumista moni jäi toteuttamatta siirtyen myöhempään ajankohtaan, ja hallituksen kokouksetkin pidettiin etäyhteyksin. Nyt kesän päätteeksi uskaltauduimme kuitenkin kokoustamaan livenä hallituksen jäsenen Ailan mökkimaisemiin. Testailimme samalla kaarnan vuolemista, ja osa kävi ennen kokousta tutustumassa Ylöjärven museoon sekä Näsijärven lämpötilaan saunan siivittämänä.



Epidemiatilanne elää ja saattaa muuttaa suunnitelmia, mutta syyskauden tapahtumiksi kaavailtiin kokouksessa kuitenkin seuraavaa:

  • käynti AkaassaTekstiilipalvelussa ti 18.8. 
  • mahdollisuuksien mukaan "kesäretki" Jyväskylään la 12.9.
  • arvioinnin koulutus ti 15.9. klo 17.45-20.15

Koulutuksessa OPH:n työryhmässä toimiva Auli Saarinen Helsingin yliopistosta esittelee meille etäyhteyden välityksellä keskeisimmät asiat uudistuneista OPH:n yleisistä arvioinnin linjauksista (ops:n luku 6). Päättöarvioinnin kriteerien ja oppimisen tavoitteiden verkkokommentointi on käynnissä 28.8.-25.9.2020, joten pääsemme kuulemaan myös ensi lukuvuodeksi valmistuvan arviointimatriisin kehittämisestä. Luennoitsija ottaa mielellään vastaan palautetta ja lisäkysymyksiä sekä tulkintoja kriteerien sopivuudesta omaan työhömme. Kevään 2021 paikallista ops-työtäkin voidaan käsitellä.

  • syysporina ti 22.9.
  • osallistuminen Suomen Kädentaidot -messuille 13.-15.11.
  • perinteinen joulupuuro to 17.12.


12.3.2020

Toimintakauden 2020 aloitus




6.2.2020 pidettiin yhdistyksen vuosikokous, jossa vuoden 2019 hallituksen jäsenet valittiin jatkaviksi myös toimintakaudelle 2020. Hallitus kokoontui järjestäytymiskokoukseen 21.2. ja päätti säilyttää vakanssit ennallaan:

Anne Lintula, puheenjohtaja
Sanna Nykänen, sihteeri 
Tarja Latikka-Tennilä, varapj, muistamiset 
Saija Luiro, taloudenhoitaja 
Aila Mäkinen, senioriyhteydet 
Paula Kivimäki, jäsenrekisterinhoitaja 
Miia Kangasniemi, emäntä 
Heidi Mäkiniemi, blogivastaava ja varaemäntä 
Maria Jokinen, arkistonhoitaja 

Alkaneelle toimintakaudelle on suunnitteilla ainakin seuraavanlaista ohjelmaa:

  • 20.3. vierailu Tampereen taidemuseoon Jugend-ajan taiteilijan Joseph Alasen Kalevala-aiheiseen näyttelyyn Edit 15.3.: Vierailu peruttu koronavirussuosituksista johtuen.
  • 22.4. vierailu Lempäälään, jossa Eeva Aalto esittelee meille uudistettuja työtilojaan ja pop-up-myymäläänsä
  • 13.5. vierailu Milavidaan käsilaukkunäyttelyyn sekä perinteinen kevätpiknik Näsinpuistossa
  • 5.8. kansallispukujentuuletuspäivän kokoontuminen Arboretumissa
  • 15.8. kesäretki Jyväskylään

Lisäksi syyskauden osalta on keskusteltu edustamisesta Suomen kädentaidot -messuilla 13.-15.11. sekä arviointiin liittyvän koulutuksen järjestämisestä.


Kevään jäsenkirje on postitettu sähköpostilistan kautta tällä viikolla. Tapahtumien yksityiskohdista tiedotetaan jäsenistöä tarkemmin sähköpostitse, joten pysykäähän kuulolla!

30.1.2020

Ostosretki Akaaseen

Vuoden 2020 toimintakaudella yhdistys järjestää jälleen monenlaisia aktiviteetteja jäsenistölleen. Ensimmäisenä vuorossa oli perinteinen lukukauden alun ostosretki Toijalaan, Akaaseen: joukko käsityönopettajiamme kävi vierailemassa Toika Oy:ssä sekä Tekstiilipalvelu Oy:ssä. Mukaan tarttui lankoja, tarvikkeita ja kankaita niin töihin kuin omaankin käyttöön.

Seuraava tapahtumamme on yhdistyksen vuosikokous, joka pidetään torstaina 6.2.2020. Kaikki yhdistyksemme jäsenet ovat tervetulleita! Kokouskutsu on lähetetty sähköpostitse.

Tekstiiliopettajia shoppailutauolla Tekstiilipalvelu Oy:ssä.

14.11.2019

Vierailijoita vaille valmista

Messuvalmistelut Suomen Kädentaidot -messujen osastoamme varten ovat olleet käynnissä viime viikkoina. Tänään päästiin rakentamaan osastoa paikan päälle Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen huomenna alkavia messuja varten. 

Rakennusryhmä aloitti rekvisiitan valmistelun viime viikolla kutomalla esimerkkitauluja sidoksista. 

Lisää esimerkkisidoksia valmistui tällä viikolla: tässä vanhaan opetustauluun pujoteltuna pomsi.

Messuosasto valmistui tänään: kudontatyöpaja oheisrekvisiittoineen odottaa kävijöitä! 

Osastollamme on tarjolla tietokoneavusteisten kangaspuiden kokeilua, lauta- ja pirtanauhakudontaa sekä miniatyyrikudontaa. Tervetuloa luomaan langoista ja loihtimaan loimesta perjantaista sunnuntaihin!

6.11.2019

Messuvalmistelut etenevät

Tällä ja viime viikolla yhdistyksessä on talkoiltu käsityömessujen  tiimoilta. Osastollemme Suomen kädentaidot -messuille tulee sekä nähtävää että koettavaa kudonta-teemaan liittyen. Eilen osaston rakennusryhmä valmisteli esille asetettavaa rekvisiittaa.


Opetuskehykseen luotu loimi sidosten esittelyä varten.


Teoreettista ja käytännön materiaalia odottamassa käyttöä.

Kude pujoteltiin opetustauluihin erilaisiksi sidoksiksi.

Messut lähestyvät, mutta valmisteluaikaa on vielä jäljellä. Ensi viikolla päästäänkin sitten asettelemaan kaikki paikan päälle!

9.10.2019

Loimen luontia messuille

Edellisestä porinassa vireille pantu käsityömessujen valmistelu jatkui tiistaina 8.10. Juhannuskylän koululla. Suomen Kädentaidot -messut järjestetään 15.-17.11.2019 ja paikallisyhdistyksellämme on siellä oma osasto. Tarkoituksenamme on tarjota osastolla messuyleisölle matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla Taitoliiton vuoden 2019 käsityötekniikkaa kudontaa eri tavoin ja kenties saada jokin pieni kudonnainen kotiinviemisiksikin.

Lautanauhaa valmistumassa.

Messuilla kudomme muun muassa pirta- ja lautanauhoja. Tällä kerralla valmistelu keskittyi loimien luomiseen nauhoja varten. 

Lautanauhan loimen pujottelua paikalleen. Lautanauhaa valmistettaessa loimilangat kulkevat lautojen värikoodatuissa kulmissa olevien reikien läpi. Lautoja pyörittämällä viriön saa nauhaa kudottaessa auki eri tavoilla kuteen pujottamista varten.


Nauhapirta ja valmis loimi. Pirtanauhan valmistukseen käytettävässä pirrassa joka toinen loimilanka kulkee reiän ja joka toinen pidemmän raon läpi. Kuteen pujottamiseen tarvittava loimilankakerrosten väli eli viriö muodostuu kudottaessa eri tavoin riippuen siitä, ovatko pirran raoista kulkevat loimilangat kulloinkin pirran reikien ylä- vai alapuolella.

Seuraava messutalkooilta järjestetään torstaina 31.10.2019.