10.4.2012

Taito-viikko 10.-14.4

Taito -viikolla 10.-14.4. tapahtuu. Esimerkiksi käsityökeskukset järjestävät avoimia pajoja, joissa pääsee tekemään tilkkumattoa vanhan kengänkorkotekniikan mukaan. Täytyy tunnustaa, että en ole kuullutkaan moisesta, mutta näyttää kiinnostavalta. Saiskohan ittestään sen verran irti, että käpsehtelisi Verkarantaan keskiviikkona testailemaan. Muiden keskusten pajat ynnä muut Taito-viikon tapahtumat täältä.

7-9 -vuotiaiden huopalintuja
Taito-viikon aivan ehdottoman suositeltava käyntikohde on Rullassa vielä 22.4 asti oleva Näpsän "Ilma, lento, keveys" -näyttely, josta yllä oleva kuvakin. Mielettömän hienoja töitä ja loistava esimerkki siitä, miten teemojen kautta saa enemmän irti. Myös monimateriaalisuus ja monitekniikkaisuus (onkohan tollasta sanaa?) viehätti itseäni. Hymyn huulille saivat esimerkiksi nämä 9-10 -vuotiaiden keijut. Ihan loistava lähestymistapa keijuihin. Grrrrl!






Rullan superpäivä on Taitojen nimpparina lauantaina. Silloin kootaan Lempivaatenäyttelyä ja vietetään Design-päivää. Onkos se muuten niin, että tamperelainen sanos että tairon päivä?

Vaikka Taito-viikko onkin Taito ry:n lanseeraama tapahtuma, sitä vietetään toki esimerkiksi peruskoulujen käsityötunneilla. Tunnelmaan voi virittäytyä myös kuuntelemalla mitä aiheesta jutustellaan ihka uudessa Taitoradiossa. (vai rariossa??)

Mitähän taironnäytettä sitä ite tälle viikolle keksisi...kesken on laukku ja suunnitelmissa paitaa, mekkoa, legginsejä, liivi, toinen laukku.....

Ensi viikolla tehrään on sitten kaikkien tairoille käyttöä, kun ti 17.4 tehdään kierrätysmatskuista koruja ja koristeita porinoissa. Yritän muistaa kameran matkaan niin saadaan tänne jotain meiränkin tekemiä näytille.

1 kommentti:

  1. Olen aina pitänyt näpsäläisten jutuista. Teeman ympärille rakentaminen antaa tilaa irroittautua arjesta. Tuotoksen ei tarvitse olla ensisijaisesti käyttökelpoinen ja järkevä, vaan sen arvot ovat ilmaisussa ja omassa ajattelussa - kädentaitojen ohella.

    VastaaPoista