2.10.2018

Syksyn päätapahtumamme on Suomen Kädentaidot -messut

Olemme saaneet upean mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Suomen suositumman käsityömessutapahtuman kanssa. Suomen Kädentaidot -messut järjestetään 16.-18.11.2018 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Kolmipäiväinen tapahtuma kerää kävijöitä ympäri Suomen. Messujen tämän vuoden teemoja ovat: lapset, nuoret, perinteet ja kiertotalous. Messuosastollamme ohjaamme toiminnallista kirjontapajaa messuvieraille. 

Siis tervetuloa osastolle A1431!



Messuille osallistuminen on myös yhdistyksemme vastaus Tekstiiliopettajaliiton (TOL ry) paikallisyhdistyksilleen heittämään haasteeseen, jossa yhdistyksen toimintaa ja näkyvyyttä tuodaan esille mediassa niin aluetasolla kuin kansainvälisestikin. Kyseinen haaste on osa TOL:n vuoden teemaa, joka on Näkyvä käsityö. Näkyvä käsityö -kampanjan avulla halutaan tuoda esille käsityöoppiaineen monipuolisuutta ja lisätä sen arvostusta. Kädentaitojen lisäksi käsityössä opitaan työelämätaitoja, kuten kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisua, yhteistyötaitoja ja digitaalisen teknologian käyttöä. Käsillä tekeminen voi rentouttaa, lievittää stressiä ja lisätä tekijän sinnikkyyttä. Näitä taitoja ei opi kirjasta lukemalla. Ja näitä taitoja pääsee harjoittamaan kirjontapajassa messuosastollamme. 




Taitoliitto valitsee vuosittain Käsityömessujen yhteydessä Vuoden käsityötekniikan ja kuluvan vuoden käsityötekniikka on kirjonta. Siispä kirjonta on teemana messuosastollamme ja on ollut jäsenkokoustemme teemana syksyn kahdessa tapaamisessa Sammon koululla ja Svenska samskolanissa. Tapaamisten tarkoituksena on ollut vapaasti ideoida mitä kirjonta voisi villeimmillään ja moderneimmillaan olla. Ideoiden pohjalta on suunniteltu messujen käsityöpajan sisältöä. Tavoitteena on yhdistää perinteikäs kirjontatekniikka, kierrätysmateriaalit sekä nykyaikainen muotokieli. Olemme tehneet arvokasta yhteistyötä kierrätyskeskus Nextiilin kanssa. Kuvissa olevat villapaidat ovat Nextiilin kierrätystekstiilejä. Jäsenistön tekemät kirjontakokeilut ja yhteisideoinnit ovat olleet erittäin onnistuneita ja aivoriihen myötä idea on jalostunut. Kuvat on otettu jäsenillasta Svenska samskolanista. 


#Kädentaidot
#TampereenSeudunTekstiiliopettajatry
#näkyväkäsityö
#perusopetuksessakaikkiopiskelevatkäsityötä
#kaikkikäyvätperuskoulun












































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti