23.2.2012

Valta vaihtui


Heli Haakana luovutti puheenjohtajan nuijan Tampereen Seudun Tekstiiliopettajat Ry:n vuosikokouksessa 7. helmikuuta Johanna Yli-Muilulle. Ehkä hieman haikein mielin, mutta helpottuneena Heli totesi kuluneen kolmivuotisen puheenjohtajuuskautensa olleen antoisa, mutta työntäyteinen - onhan takana menestyksellisesti hoidetut syyspäivät ja siinä "sivussa" myös projekti nimeltä perheenlisäys. Yhdistyksen nimissä toivotame kaikki Helille perheineen hyvää jatkoa sekä menestystä mahdollisen oman yrityksen perustamistoimissa!


Vuosikokouksessa paikalla oli pienehkö, mutta sitäkin edustavampi joukko yhdistyksemme jäseniä, joista monet olivat joko nykyisiä tai aiempia hallituslaisia. Uuteen hallitukseen valittiin jäseniksi Miia Collanus ja Tarja Jussila (jatkavat edellisen kaksivuotiskautensa jälkeen) sekä Paula Kivimäki, Anne Lintula, Terhi Mykkänen, Tiina Pietikäinen ja Raija Varhi. Hallituksessa jatkaa edelleen nyös Sanna Nykänen.


Vuosikokouksessa oli tarjolla kokoustamisen ja kahvittelun lisäksi myös tekemistä käsille. Talven mittaan suureen suosioon on noussut ns. tunisialainen virkkaus eli koukkuaminen kaksipäisellä virkkuukoukulla ja sitäpä mekin tarjosimme kokousvieraille kokeiltavaksi. Sinäkin, hyvä bloginlukija, voit testata tekniikkaa ohjeilla, jotka löytyvät tätä linkkiä napsauttamalla. Ohjeita lapasiin ynnä muihin koukuttuihin töihin löydät esimerkiksi Kauhanvan Kangas-Aitan sivulta, täältä ja täältä. Yllä oleva kuva on koukkuvalmistaja Cloverin.

Uusi hallitus ehti jo pitää järjestäytymiskokouksensa ja tehtävät sekä vastuut jakautuvat seuraavasti:

  • puheenjohtaja Johanna Yli-Muilu
  • varapuheenjohtaja Anne Lintula (vastaa myös muistamisista)
  • sihteeri Sanna Nykänen
  • jäsenrekisterinhoitaja Tiina Pietikäinen
  • taloudenhoitaja Terhi Mykkänen
  • senioriyhteysvastaava Raija Varhi
  • arkistonhoitaja Tarja Jussila
  • emäntä Miia Collanus
  • varaemäntä Paula Kivimäki

Uutta ja vanhaa hallitusta vaihtokokoustamassa ravintola Comossa

1 kommentti:

  1. Suuret Kiitokset Helille! Onnittelut uudelle pj:lle Johannalle ja hallitukselle sekä erityisesti kiitos, että olette hommassa mukana!

    Ilmoittaudun reservijoukoksi, valmiina aina tarpeen vaatiessa.

    Näkemisiin, TiinaT.

    VastaaPoista