Eipä kulunut tuntiakaan, kun pikkubussimme oli parkissa ensimmäisessä kohteessamme.
Tutustuimme Wetterhoffin taloon, joka avautui viime kesänä suuren remontin jälkeen. Kertakaikkisen upea rakennus pitää sisällään erilaisia luovien alojen yrittäjiä sekä viehättävän kahvilan.
Yksi toimijoista on Kide-osuuskunta, jonka myymälä toimii talon alakerrassa. Taloa ja osuuskunnan toimintaa meille esitteli Eila Anttila. Osuuskuntaan kuuluu 11 käsityöläistä, jotka myös pyörittävät myymälää. Ja kyllä, ostoksia tehtiin.
Alakerrasta löytyvät myös Wetterhoffin myymälän upeat, isot ja valoisat tila. Koko talo henki lämmintä käsityön ja taidon tunnelmaa.
Myymälävisiitillä tapasimme Jaana Rantasen, joka vei meidät ex tempore -turneelle värjäämöön. Se vasta olikin mielenkiintoista. Rakennus on (muistaakseni) vuonna 1920 rakennettu ja nimenomaan värjäämöksi. Alakerrasta löytyvät värjäystilat, joissa on mahdollista värjätä 4-50 kiloisia eriä. Pienet erät ovatkin värjäämön erikoisaluetta, eli kuka tahansa voi tilata haluamansa väristä lankaa, jos ei vaikka ole kaupasta onnistunut löytämään. Laadusta pitää huolen värjäämömestari Erkki Yrjölä, joka on alansa ehdotonta huippua kansainvälisestikin. Mestarilla on nyt oppipoika, joka imee itseensä mestarin arvokasta ja hiljaista tietoa.
Jos en nyt ihan väärin muista, niin Wetterhoff teettää itse villalankansa, jotta laatu olisi parasta mahdollista.
Yläkerrasta löytyivät laboratoriotilat, jossa testaillaan lankoja mm. linitestillä.
Jaana kertoi, että lankojen kuivaustilat (alla kuvassa) näyttävät 40-luvun kuvissa tismalleen samalta kuin nykyisin. Värjäämö olikin jotenkin hyvällä tavalla nostalginen paikka, josta ei olisi tehnyt mieli lähteä pois. Erityistä nostalgiaa koki Sanna, joka oli Wetterhoffilla aikanaan opiskellut. Tilat olivat kuulemma ihan kun silloin. Sanna kertoi, miten he olivat olleet koululla aamusta iltakymmeneen saakka. Muun muassa värjäämössä.
Tutustuimme vielä yläkerran tiloihin, jossa on esillä mm. Frederika Wetterhoffin huonekaluja. Sitten suuntasimme lounaalle, kukin valitsemaansa kohteeseen.
Seuraava etappi oli Metsänkylän navetta, jossa meitä kierrätti Erika Honkanen. Paikka on toiminut kahdeksan vuotta ja siitä on tullut aikamoinen entisöijän aarreaitta.
Ylläoleva navettarakennus on entisöijä-remontoijan unelma, josta löytyy jos jonkin sorttista vanhaa ovea, luukkua ja lankkua. Vanha tarkoittaa aikaa reilusti ennen viiskytlukua. Erika kertoi, että esimerkiksi rintamiestalot ovat Metsänkylälle uusia.
Mutta jotakin omituista löytyi navetan takaosasta. Vanhoja lankoja vai mitä ihmettä??
No kyllähän me se oikeesti jo tiedettiin, että kyse on alpakoista. Tyypit olivat vastakerittyjä ja näyttivät siltä, että niillä olisi karvahattu päässä. Erittäin hassun näköisiä otuksia. Keritsijä oli tullut ihan Australiasta asti. Tällä ammattilaisella meni kuulemma vartti per alpakka.
Vaikka alpakat olivat hassuja, niin vähintääkin yhtä hassun näköinen on alpakan kuvaaja.
Tätä oli juhlistettava piknikillä. Suuntasimme Aulangon joutsenlammelle. Cin, cin!
Kävimme vielä Aimokoulun kässän ja kuviksen päättötyönäyttelyssä galleria Arxissa.
Ja sitten....kun sitä aikaa ihme kyllä vielä jäi (vai oliko tää piilomatkasuunnitelmassa?)...poikkesimme paluumatkalla Iittalan ihmemaahan. Siitä ei ole dokumenttia, koska kuvaaja alkoi olla jo hieman uupunut. Ne alpakat veivät kaiken energian. Lopuksi vielä luokkakuva matkalaisista, jonka ystävällinen linjurikuskimme otti. Että semmonen reissu tällä kertaa!
